Ajatuksissani leivoin kerran ihan liikaa sämpylöitä, vaikka pakastin oli ihan ääriään myöten täynnä mehuja ja marjoja ja kaikkea muutakin. Pakkasin sitten osan "ylimääräisistä" sämpylöistä koriin ja vein anoppilaan kiitokseksi viinimarjoista..sillä kertaa keräsin mustaherukoita hilloa varten. Hymy

1343854521_img-a5c9fed05ac3ce73af80c9dd1

 Nykyisellään teen sämpylätaikinan siten, että litraan nestettä käytän vain palan hiivaa. Ihan yhtä hyvin kohoaa pienemmällä määrällä ja maku on paljon parempi. Joskus juurimenetelmällä tehdessäni laitan vielä puolet vähemmän ja annan juuren käydä pari tuntia.

Tällä kertaa tein ylijääneestä kaurapuurosta taikinan. Sekoitin kuumaan puuroon pari litraa vettä ja siten neste oli valmiiksi sopivan lämpöistä. Joskus jos puuro on ehtinyt jähtyä, lämmitän nestettä vähän aikaa siinä puurokattilassa. Sitten murustan taikinaan pari palaa hiivaa ja kaadan taikinan yleiskoneen kulhoon. Sekaan suolat, sokerit (tai siirappi, hunaja tms), jauhoja ja öljyä. Tällä kertaa jauhoina sämpylä-, hiivaleipä- ja vehnäjauhoja. Annan yleiskoneen vaivata taikinaa jonkin aikaa senkin jälkeen kun se on sekaisin, ei kuitenkaan niin kauan kuin pullataikinaa. Sitten puolen tunnin kohotus ja muotoilu sämpylöiksi. Minä olen nyt jotenkin ihastunut tuollaiseen muotoon..Vaivaan mahdollisimman tasaisen pötkylän taikinasta ja leikkaan terävällä veitsellä palasia ja nostelen pellille kohoamaan. Mukavaa vaihtelua niille pyöritetyille sämpylöille..vaikka tykkäänkin niitä pyöritellä! Hymy Tässä vaiheessa kunnon kohotus ennen paistoa. Kiertoilmalla paistan pikkusen reilu 200 asteessa kaksi peltiä kerrallaan.