Kylläpä siitä onkin aikaa kun olen viimeksi tehnyt jäätelöä..:) Eilen teki niin paljon mieli, että piti kaivaa jäätelökone kaapista ja tehdä jälkiruuaksi jäätelöä.

Tähän perusjäätelöön tulee 3 keltuaista, 1,2 dl sokeria ja reilu tl vaniljasokeria (vatkataan vaahdoksi), 2,5 dl maitoa (lisätään vaahtoon), 2 dl kermaa vaahdotettuna (lisätään muiden aineiden joukkoon). Sitten koneeseen pyörimään vajaaksi tunniksi.

Kaveriksi laitoin kinuskikastiketta ja suklaaströsseleitä. Ja kerkesi sulaa liikaa ennen kuin otin kuvan..:)

Tältä näyttää kone, jolla syntyy maailman ihaninta jäätelöä..:)