Vilijaanan blogissa oli niin herkullisen näköisiä pullia, että piti itsekkin leipoa!:)

Tein Kristallipullien ohjeella taikinan ja taikinasta kahdenlaisia pullia.

2 dl vaniljakastiketta

1 dl vettä

50 g tuorehiivaa

1/4 dl sokeria

1/2 rkl vaniljasokeria

1/2 rkl kardemummaa

1/2 tl suolaa

6-7 dl vehnäjauhoja

1/dl sulaa/pehmeää voita

Nämä tein siten, että taikinan kohotuksen jälkeen pyörittelin, kohotin ja paistoin pullat. Hiukan jäähtyneenä voitelin sulatetulla voilla ja ripottelin päälle sokeri-vaniljasokeri-seosta. 

Toisen puolen taikinasta tein Vilijaanan Kookospullien ohjetta apuna käyttäen. Kaulitsin taikinan kohotuksen jälkeen levyksi, levitin päälle ohuesti vaniljakastiketta, ripottelin kookoshiutaleita päälle ja käärin rullalle. Rullasta leikkasin siivuja, jotka nostelin paperivuokiin, kohotin, voitelin munalla ja pinnalle samaa sokeriseosta. Harmi vain, että unohdin nämä uuniin (olin niin keskittynyt blogini luomiseen ;p) ja kerkesivät vähän kuivahtaa. Kuulemma olivat tosi hyviä, itse en saattanut maistaa kun oli niin huono olo.