Kattimatikaisella näin joskus kauan kauan sitten ihanan kuuloisen omppupiirakan ohjeen..kokeilulistalle sen silloin laitoin ja nyt tein, kun oli niin reilusti omppuja. En ole kyllä näin ihanaa omppupiirakkaa ennen syöny!

Alkuperäinen ohje täällä, minä tein pyöreään vuokaan näin:

TAIKINA 1:
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 ½ tl vaniljasokeria
125 g sulaa voita

TAIKINA 2: (Pohjataikina)
½ taikinasta 1
¾ muna
1 dl kermaviiliä

TÄYTE:
1 jättiläisomena
1 tlk maitorahkaa
¾ dl sokeria
1 ¼ munaa
1 ½ tl vaniljasokeria
loraus (n 1 rkl) sitruunamehua

 

Sekoita taikina 1:n kuivat aineet keskenään, lisää voisula ja sekoita.

Laita puolet muruseoksesta syrjään, lisää toiseen puoleen muna ja kermaviili. Taputtele vuokan pohjalle.

Kuori ja paloittele omena (minä kuutioin) ja levitä pohjataikinan päälle.

Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä omenoiden päälle.

Lisää pinnalle muruseos.

Paista 200 asteessa n. ½ tuntia.